26.6.2010

Uusia tuulia.

Noniin, sain tällaisen ''nettitikun'' eli mokkulan itselleni, joten en ole enää riippuvainen soneran surkeasta laajakaistasta. :P
Tämän blogihiljaisuuden aikana on tapahtunu aika paljon. Mä tajusin että tällainen painostava laidutus ei sovi mun ikäiselle tytölle. Siksipä mä en aio enää jatkaa tätä elämää tällaisena. Olen jo pitkään haaveillut siitä huolettomasta, tavallisesta nuoren, kasvavan naisen elämästä, jossa onnellisuus ei ole kiinni kaloreista tai kiloista. Mä olen nyt siinä pisteessä, että en vain jaksa enää jatkaa näin.
Siispä mä lopetan.
Okei, toi kuulosti aika dramaattiselta :D Lopettamisella mä tarkoitan, etten enää pahemmin kirjoittele tänne, ehkä parin viikon välein heitä postauksen, jossa kerron mitä kuuluu. Ehkä laitan myös painopäivityksiä kerran kuussa ja välillä liikuntapäiväkirjan. Tämä siksi, etten halua enää jatkaa sitä päivittäistä laihdutusta. Mä olen perustanut uuden blogin, jossa kerron elämästäni ilman laihdutusta. Siinä blogissa en puhu kiloista tai kaloreista, vaan oikeasta elämästä. Mä lopetan laihduttamisen tähän. Jatkan rullaluistelua ja muuta liikuntaa, ja toivon että hoikistun, ja itseasiassa myös uskon, että laihdun, siksi tulen aina välillä pävittämään myös tähän blogiin kuulumiset.
En aio enää jatkaa kommentointia epäterveisiin laihdutusblogeihin, älkää ottako tätä henkilökohtaisesti, mä tykkään ihan hirveesti teidän kirjoituksista ja niitä on ollut ilo kommentoida ja seurata. En vain pysty enää jatkamaan näin, olen peloissani oman terveyteni puolesta. Kiitos myös ihan hirveästi kannustavista kommenteista, ne ovat pelastaneet monen monta epätoivoista hetkeä! <3

1 kommentti:

  1. Hienoa, että oot tajunnut haluavasi elää ns. normaalia (en nyt keksi parempaakaan sanaa) elämää. Toivottavasti onnistut :) *kurkkaa uuteen blogiin*

    VastaaPoista

Kaikki kommentit aina tervetulleita :)